Terveydenhuoltoalan yritysten ja ammatinharjoittajien potilasasiavastaavan palvelut koko Suomen alueella.
Potilasvahinkolaki uudistui 1.1.2021, jolloin tuli voimaan kolme uutta lakia potilasvakuutuslaki, laki potilasvakuutuskeskuksesta sekä laki liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta.
Jokaisella terveydenhuollon yrityksellä, toimijalla tai ammatinharjoittajalla tulee olla voimassa oleva potilasvakuutus asiakas- ja potilasvahinkoja varten. Aluehallintoviraston (AVI) tai Valviran myöntämän terveydenhuollon toimintaluvan omaavilla yrityksillä ja ammatinharjoittajilla tulee lisäksi olla nimetty potilasasiavastaava, jonka lakisääteisinä tehtävinä on neuvoa ja antaa tietoa asiakkaille, potilaille ja terveydenhuollon ammattihenkilöille potilaan asemasta ja oikeuksista.
Potilasasiavastaava toimii puolueettomana asiakkaan ja / tai potilaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi sekä sosiaali- ja terveysalan yrittäjän tai ammatinharjoittajan turvaksi. Potilasasiavastaava auttaa neuvonnan ja tiedottamisen lisäksi myös muistutusten, kantelujen ja erilaisten potilasvahinkoasiakirjojen laatimisessa. Potilasasiavastaava ei ilmaise mielipiteitä eikä olettamuksia yhteydenottojen kautta tulevien tapauksien terveydenhoidollisiin ratkaisuihin.
Yrityksen velvoitteena on ilmoittaa yhteystiedot nimeämästään ja sopimastaan potilasasiamiehestä Aluehallintovirastolle, asiakkailleen ja potilailleen sekä sopimuskumppaneille. Tieto nimetystä potilasasiamiehestä tulee olla selkeästi esillä yrityksen tai ammatinharjoittajan toimitiloissa ja / tai verkkosivuilla. Lakisääteinen potilasvahinkojen käsittely kuuluu aina Potilasvakuutuskeskukselle, joka pyytää potilasvahinkoilmoituksen perusteella terveydenhuollon yritykseltä tai ammatinharjoittajalta tapahtuneeseen tilanteeseen tarvittavan selvityksen sekä kopiot potilasasiakirjoista.
Yritykselle nimetty potilasasiavastaava lisää yrityksen luotettavuutta niin luvan omaavilla kuin ammatinharjoittajillakin. Lisäksi uusien aloittavien yritysten tulee huomioida, että Aluehallintoviraston tai Valviran terveydenhuollon toimintaluvan saamiseksi yrityksellä tai ammatinharjoittajalla tulee olla nimetty potilasasiavastaava (entinen potilasasiamies).
Tarjoan potilasasiavastaavan palveluja valtakunnallisesti terveydenhuoltoalan yrityksille ja ammatinharjoittajille. Minulla on potilasasiavastaavan toiminnasta yli 25 vuoden kokemus ja omaan potilasasiavastaavan koulutuksen ajankohtaisine päivityksineen. Laadin potilasasiavastaavan sopimuksen yhteydessä sopimusyritykselle tai ammatinharjoittajalle tarvittavat esillä pidettävät asiakirjat ja tiedotteet valmiiksi. Potilasasiavastaavan palvelujeni käyttäjiä ovat erityisesti kuntoutusalan yritykset kuten fysioterapia-, toimintaterapia-, puheterapia- ja psykoterapiayritykset.
Toivon niin asiakkaiden / potilaiden kuin yrityksen henkilökunnan yhteydenottoa potilasasiamieheen matalan kynnyksen periaatteella jo ongelmatilanteen varhaisessa vaiheessa puhelimitse tai sähköpostitse ohjausta ja neuvontaa varten. Suosittelen alussa asiakkaan / potilaan ja yrityksen terveydenhuollosta vastaavan johtajan yhteistä keskustelua tilanteesta ennen muistutuksen, kantelun tai vahinkokorvausten laatimista. Tarvittaessa sovitaan henkilökohtaisesta tapaamisesta.
Ota yhteyttä ja pyydä lisätietoja potilasasiavastaavan sopimuksesta.